en menu

Blogi


8.4.2014

Salaattikääryleet

Kiepauta raikkaat kesäkääryleet Romainesalaatin syleilyyn, lisää sisään kasviksia ja ituja ja valmista kastike maapähkinävoin, tahinin ja seesamiöljyn pohjalle. Jes, miten raikkaita ja rouskuvia!

  • Romaine-salaattia kuoriksi, tai muuta haluamaasi salaattia
  • Porkkanaa
  • Varsiselleriä
  • Avokadoa
  • Ituja
  • Vesikrassia

KASTIKE:

  • 1 rkl Maapähkinävoita
  • 1 rkl Tahinia eli seesaminsiementahnaa
  • 5 rkl Seesamiöljyä
  • 1 rkl Omenaviinietikkaa
  • 1 tl Tamari-soijakastiketta
  • ½ – 1 Valkosipulinkynsi
  • Puolikkaan limen mehut

Valmista kastike sekoittamalla raaka-aineet tasaiseksi tahnaksi lusikalla. Murskaa valkosipuli ja sekoita joukkoon.

Aseta pohjalle salaatinlehti. (Tai esim. kaksi Romaine-salaatinlehteä lomittain aseteltuna) Levitä koko salaatinlehdelle valmistamaasi kastiketahnaa noin kahden teelusikallisen verran. Raasta porkkanaa esimerkiksi kuorimaveitsellä. Leikkaa varsiselleri pitkiksi kapeiksi paloiksi. Tee sama avokadolle. Asettele selleritikut (tai muut käyttämäsi kasvistikut) porkkanaraaste ja avokadoviipaleet salaatinlehtien toiseen reunaan. Lisää idut ja yrit. Kääri rullat kiinni aloittaen siitä päästä, jonne olet kasannut täytteet. Pohjalle levittämäsi tahna pitää rullia kasassa. Tarjoile ja nauti tuoreena!

Pst, Sisään voi kiepauttaa mitä tahansa muitakin kasviksia, esimerkiksi kurkkua, paprikaa ja kevätsipulia, ja mausteeksi kannattaa testata yrittejä, kuten vaikka persiljaa, minttua tai basilikaa. Tukevuutta rullille voi kasvattaa esimerkiksi papujen, linssien tai fetajuuston voimin.

Avainsanat: , ,